Merkillinen itsekseen keittäjä: SAMOVAARI

 

Samovaari  ”itsekeittäjä” on venäläinen teenkeitin. Perinteisesti samovaari on pidetty jatkuvasti lämpimänä hiilillä tai spriiliekillä, mutta nykyään on pitemmän aikaa ollut jo käytössä samovaareja, jotka lämpiävät sähköllä.

 

 

Samovaarin kulttuurillinen symboliarvo taitaa olla itänaapurillemme maatuskan tasoa. Kuitenkin monissa venäläisissä kodeissa samovaari lienee enemmänkin koriste-esine kuin käyttöön tarkoitettu keittiön työkalu. Samovaariin liittyykin paljon nostalgiaa ja vanhan ajan romantiikkaa.

Samovaarit ovat usein hämmästyttävän kauniita esineitä, ja edustivatkin entisaikaan perheen tai henkilön varallisuutta. Niitä on valmistettu messingistä, kuparista ja teräksestä. Myöskin posliinia on käytetty samovaarin valmistukseen. Samovaarin koko saattaa vaihdella litrasta jopa 400:an litraan.

 

 

Vaikka yleensä samovaari yhdistetäänkin kiinteästi pelkästään venäläisyyteen, totuus siitä, keksittiinkö samovaari alkujaan Venäjällä vai Keski-Aasiassa on jäänyt hämärän peittoon. Myöskin Irania on ehdoteltu samovaarien synnyinseuduiksi.

Nykyään samovaareja keräillään niin käyttöön, kuin koristeeksi, ovathan ne monesti kovin näyttäviä ja taidokkaasti valmistettuja. Ja mallejahan on mahdottoman monia. 

 

 

www.antiikkiliikewanhaelias.fi