Keramiikkataiteilija Hilkka-Liisa Ahola

 

Piirtämisestä innostunut opiskelija Hilkka-Liisa Ahola oli harjoittelijana Arabialla vuosina 1943 – 44, ja tämä harjoittelujakso johti vakituiseen työpaikkaan vuonna 1947.

Ahola tunnetaan varsinkin 1958 vuonna syntyneestä Kukka-nimisestä maljakkosarjastaan, tämä sarja kasvoi kokonaiseksi tuoteperheeksi ja kukoisti aina 1970-luvun alkuvuosiin asti. Näissä astioissa on valkoiselle lasitepinnalle maalattu runsaita ja reheviä kukka-aiheita, joiden yksityiskohtia on tehostettu kiiltävällä lasitteella.

 

 

 

 

Uniikin taidekeramiikan parissa työskentely avasi Hilkka-Liisa Aholalle uusia mahdollisuuksia keramiikan väriloiston esiintuomisessa. Hän kehitti monivaiheista maalaustekniikkaansa entisestään kookkaissa ja eri materiaaleista dreijatuissa vadeissa sekä kaakelisommitelmissa.

Ahola ei halunnut nimetä töitään, vaan hänestä katsojan oma vaikutelma on tärkein. Ilon ja kauneuden viesti ei välttämättä tarvitse sanoja tuekseen.

Hilkka-Liisa Ahola työskenteli Arabialla vuoteen 1974 saakka.