Viikonloppu historiallisessa Bremenissä

 

Vietin viime viikonlopun Bremenissä, joka on satamakaupunki Saksan luoteisosassa. Bremen on reilun puolen miljoonan asukkaan kaupunki, jonka kaupunkikuvaa hallitsee sen läpi virtaava Weser-joki. Tämän historiallisen kaupungin läpikäyntiin oli oikein sopiva aika tämä pidennetty viikonloppu, eli perjantai – maanantai. Bremenissä oli kevät paljon pidemmällä, kuin lumisessa Turussa. Tosin tänä viikonloppuna sää ei parhaita puoliaan näyttänyt. Ilma oli hieman synkkä, välillä ripotteli vettäkin, lämpötila vaihteli + 8 – 15 asteen vaiheilla.

 

 

Keskiajalla toimiviin hansakaupunkeihin kuuluvasta 1200-vuotiaasta Bremenistä löytyy hirmu paljon vanhoja rakennuksia ja katuja. Runsain mitoin upeaa arkkitehtuuria, koukeroisia ja toinen toistaan mielikuvituksellisimpia rakennuksia.

Yksi tunnetuimmista historiallisista rakennuksista kaupungissa on Goottilaiseen tyyliin 1400-luvun alussa rakennettu Bremenin raatihuone. Raatihuonetta aikojen saatossa kunnostettu ja paranneltu useaan otteeseen, ja ulkoa päin sen arkkitehtuuri edustaa nykyään renessanssityyliä. Raatihuone, ja sen edustalla seisova Bremer Roland -patsas kuuluvat UNESCO:n maailmanperintökohteiden joukkoon. Roland ei ole oikea historiallinen henkilö, vaan kuvitteellinen sotasankari, josta kerrotut tarinat olivat erityisesti keskiajalla hyvin suosittuja.

 

Bremenin raatihuone (Bremer Rathaus)

 

Bremenin Vanhakaupunki on vanhoista kapeista kujista ja kalastajataloista koostuva alue keskeisellä paikalla kaupunkia, Weser-joen vierellä. Kaikkein vanhin osa kaupunkia on hurmaava Schnoor-kortteli, jonka vanhimmat pienet talot ovat peräisin 1400- ja 1500-luvuilta.

Alueen kapeiden katujen varsilla on monia ihania kahviloita, putiikkeja ja ravintoloita. Bremenin vanhimman kaupunginosan arkkitehtuuri on säilynyt hienosti näihin päiviin saakka, ja kohteita onkin pyritty suojelemaan, kunnostamaan ja entisöimään.

 

 

 

Bremen oli koristautunut jo pääsiäiseen, iloisen värisiä valtavia pääsiäismunia oli kaikkialla. Ja tietysti monenmoista pääsiäishoukutusta laidasta laitaan. Antiikkiostokset Bremesissä jäivät valitettavasti väliin, koska liikkeet jotka löysin, olivat suljettuja, mutta muuta kulttuuria kaupunki tarjosi sitten senkin edestä. Suosittelen lämpimästi Bremeniä kaupunkilomakohteeksi.

 

 

Bremenistä puhuttaessa ei voi olla mainitsematta Bremenin soittoniekkoja,  niitä kun ei voi olla huomaamatta kaupunkikuvassa, nämä eläinhahmot toistuvat kaupungissa mitä erilaisimmissa paikoissa ja tietysti myös kaupoissa matkamuistoina.

 

Grimmin veljesten kansansatu Bremenin soittoniekat on saanut Bremenissä oman pronssisen patsaan, jonka taiteilija Gerhard Marcks valmisti vuonna 1951.