Vanhat leikkikalut lumoavat, vanha nukke tai vaikkapa peltiauto siivittää mielen helposti kultaisiin muistoihin. Leluja rakastetaan ja se näkyy suuressa määrässä lelu-keräilijöitä, eikä tarvitse olla edes keräilijä, useammin kuin kerran on asiakas tullut ostamaan näyteikkunassa istuskelleen nuken tai nallen, koska ”se nökötti siellä suuret silmät viestittäen, että vie minut kotiin”.
Lelujen ja varsinkin hyväkuntoisten leikkikalujen löytymistä hankaloittaa se seikka, että ennenvanhaan samat lelut olivat mukana useamman sukupolven leikeissä ja ne leikittiin loppuun saakka. Uusia ei niin helpolla saatu kuin nykyään.
Varhaisimmat leikkikalujentekijät työskentelivät kotona. Hyvin tavallista oli, että miehet veistivät puusta eläimiä ja autoja, kun taas naiset valmistivat kankaasta tai erilaisista massoista nukkeja ja nalleja. Vähitellen koti- ja käsiteollisuuden rinnalle alkoi ilmaantumaan teollista tuotantoa.
Vaikka Suomeen perustettiin jo 1880-luvulla leikkikaluja valmistavia tehtaita, eivät tehdasvalmisteiset lelut alkuun levinneet juurikaan muualle kuin säätyläis- ja kaupunkikoteihin. Ostoleluja alkoi maaseudulla olla vasta 1930-luvulla. Varsinkin sodan jälkeiset vuodet olivat vireää aikaa leikkikalualalla.
Puulelujen kilpailijoiksi ilmaantuivat värikkäät, maalatut tai painokuvilla koristellut metallileikkikalut. Metallileluja valmistettiin pellistä prässäämällä ja raudasta valamalla. Suosituinpia olivat erilaiset ajoneuvot. Voittamattomia olivat varsinkin veturit, höyryn aikakaudella lähes joka poika haaveili ryhtyvänsä veturikuskiksi.
Kuvien leikkikalut löydät osoitteesta: