LOTTA-PUKU

Ensi tiistaina on jälleen Suomen Itsenäisyyspäivä, jota vietetään 6.12.1917 tapahtuneen itsenäistymisen kunniaksi. Itsenäistä Suomea edelsi Suomen Suurruhtinaskunta, joka oli osa Venäjän Keisarikuntaa.

Näin Itsenäisyyspäivän kynnyksellä on jälleen aihetta kunnioittaa isänmaallisia aiheita ja tietysti sotiemme veteraaneja.

Myös Lotilla oli tärkeä asema sodissamme, joissa Lotat avustivat sotilaita tai vapauttivat miehiä sotilaiksi muista tehtävistä.

Lotat tunnettiin Lotta-puvuistaan, kaikessa lottatyössä käytettiin lottapukua. Lottapuku on valmistettu puuvillakankaasta. Lotta-puku edellytti erityistä arvokasta käytöstä. Puku päällä ei saanut esimerkiksi tupakoida. Lotat eivät työssä ollessaan käyttäneet eivätkä myöskään tarjoilleet laisinkaan alkoholia. Ja ainoastaan yhdistyksen omia merkkejä sai käyttää puvun kanssa, edes koruja ei saanut käyttää vihkisormuksia lukuun ottamatta.

Juhlapuku on villakangasta. Lottalupauksen antotilaisuudessa, tervehdyskäynneillä sekä muissa isänmaallisissa juhlatilanteissa puvun kanssa käytetään käsivarsinauhaa ja valkoisia käsineitä sekä lottalakkia.

Kuvassa oleva harvinainen Lotta-pukukokonaisuus löytyy Antiikkiliike Wanhasta Eliaksesta. Puvun lisäksi kokonaisuuteen kuuluu hattu, käsivarsinauha ja asiaankuuluvat merkit.

3 vastausta artikkeliin ”LOTTA-PUKU

  1. Tuula Kivistö

    Minulla on Lottapuku ja Suojeluskuntapuku.Haluaisin myydä, mutta mihin myyn? Voitko auttaa?
    Terv.Tuula

Kommentointi on suljettu.