Artikkeli Mania-lehdessä

 

Mikä on antiikkia ja voiko sitä

ostaa joululahjaksi?

Niin usein kuulee kysyttävän, mitä on antiikki? Aivan

 

yksinkertaista vastausta on vaikea antaa, yleisesti antiikin

ikärajana kuitenkin pidetään 100 vuotta. Monesti

antiikkiesineet ovat ajalta, jolloin ne tehtiin käsin alusta

loppuun asti.

Toinen kysymys kuuluu, mikä on arvokasta, koska kaikki

esineet eivät korkeasta iästään huolimatta ole rahallisesti

arvokkaita. Antiikki-arvoa nostaa erimerkiksi tuotteen

harvinaisuus, historia, kunto ja laatu.

Antiikki- tai keräilyesineen ostaminen joululahjaksi on

järkevää. Vanhan esineen ostamalla varmistaa, että lahja

on varmasti ainutlaatuinen, muista erottuva ja ennen

kaikkea ekologinen vaihtoehto. Antiikki on myös hyvä sijoituskohde,

sillä ajan kuluessa laadukkaan esineen arvo

todennäköisemmin nousee kuin laskee. Tässä mielessä

antiikkilahjasta on iloa vuosiksi eteenpäin.

Joululahjapaketista ilmestyvä antiikkiesine jää mieleen,

on se sitten 1800-luvun kynttilänjalka, upea ikoni

tai vaikkapa kaunis talonpoikaistuoli. Lahjan saaja voi

olla varma, että lahja on hankittu ajatuksella. Monesti

myös pariskunnat tai perheet hankkivat huonekalun tai

valaisimen yhteiseksi lahjaksi.

Antiikkiliike Wanha Elias,

Turku

Mania-lehti 6/10  http://www.manialehti.fi/  Näkökulmia työ- ja talouselämään

Ilmaisnäytteet nyt