Aihearkisto: Viikon esine

Viikon esine: MAHAPIIRONKI

 

Helmikuu etenee ja niin Turussa, kuin muuallakin Suomessa hytistään kovissa pakkasissa. Onneksi kuitenkin myös ystävämme aurinko on alkanut näyttäytymään melko usein.

 

 

Upea rokokoopiironki pääsi tämän viikon esineeksi. Tälläisiä keskeltä pulleita ns. vatsakkaita rokokoopiironkeja kutsutaan yleisesti mahapiirongeiksi.

Mahapiirongit olivat aikoinaan puuseppämestarien taidonnäytteitä. Tässäkin piirongissa on taidokkaita intarsiakoristeita ja pronssilyötteitä. Intarsiakoristelulla tarkoitetaan upotuskoristelua, jossa käytetään eri jalopuulajeista tehtyjä upotuskuvioita.

 

 

 

 

Voita upea matka

 

 

Viikon esine: SATURNUS

 

 

 

Tämä upea punainen esine, on Timo Sarpanevan vuonna 1960 Rosenlewille suunnittelema pata. Nimensä hauska valurautainen pallo sai kädensijoistaan, jotka kiertävät esinettä kehässä – kuin saturnuksen renkaat. Pataa valmistettiin kahta eri kokoa. Saturnus-pata on jäänyt mieliin elämään nostalgisena klassikkona.

 

 

 

 

 

Katso netin ilmaiset nyt

 

 

Viikon esine: SIVUSTAVEDETTÄVÄ SOHVA

 

 

 

Tammikuun viimeinen viikko alkaa olla jo loppupuolellansa ja taas on aika valita viikon esine. Tällä kertaa kunnian sai, liikkeemme uusin tulokas: upea sivustavedettävä sohva.

Tämä talonpoikainen sohva on alkuperäiskuntoinen, sen pinta on maalattu ootraamalla. Ootrauksella tarkoitetaan maalaustekniikkaa, jolla saadaan aikaan puunpintaa muistuttava kuvio. Ootraus on vaativaa käsityötä.

Sohvaan on myös koristemaalattu selkänojaan kaunis köynnöskoriste, jonka sisällä on nimet: Ida ja Henrik, sekä nimikirjaimet D.M. Olisikohan kyseessä morsiuslahjaksi Idalle ja Henrikille annettu sohva, D.M saattaa tarkoittaa taiteilijaa tai lahjan antajaa. Maalauksesta löytyy myös vuosiluku 1897.

 

 

 

      

 

 

 

Tilaa uusimmat nettikilpailut sähköpostiisi

 

 

Viikon esine: HURMAAVA HERÄTYSKELLO

 

 

Vanhat herätyskellot ovat mielenkiintoisia ja erittäin kauniita esineitä. Vanhat mekaaniset herätyskellot saivat perinteisesti voimansa vieteristä ja ne on muistettava virittää, jotta kello myös herättää. Tästä syystä näitä ihania kelloja harvemmin enää käytetään niiden alkuperäisessä tarkoituksessa, mutta onhan ne lumoavia vaikkapa vain koristeena.

 

 

Ajatus herätyskellosta on tietyllä tavalla mekaanisen kellon perusajatus. Alkujaan ensimmäiset mekaaniset ajanmittauslaitteet valmistettiin luostareihin, joissa ne ilmoittivat äänimerkillä rukoushetket.

Nykymielessä herätyskelloja alettiin käyttää vasta 1900-luvun alussa. Herätyskellojen massatuotanto aloitettiin Saksassa, ja näistä kelloista suunniteltiin sekä matka- että yöpöytäversioita. Herätyskelloissa ei ole heiluria vaan liipotin, joka mahdollistaa sen, että kelloja voidaan siirtää paikasta toiseen käynnin häiriintymättä.

Herätyskello onkin rannekellon jälkeen koko maailman levinnein kellotyyppi. Nykyisin herätyskellon rinnalle on tullut matkapuhelimen herätyskello-toiminto. Kuitenkin vanhanajan herätyskellon kuva, jossa on mikkihiirimäiset tiukukorvat, on säilynyt ihmisten mielessä herätyskellon symbolina.

 

 

     

 

  

 

Voita lahjakortteja

 

 

Viikon esine: MATKA-ARKKU

 

 

Vuoden 2011 ensimmäistä viikkoa vietetään Turussa edelleen lumihankien keskellä. Näin käynnistyi myös Turun vuoro toimia Euroopan kulttuuripääkaupunkina. Nyt siis kannattaa suunnata Turkuun, joka on koko vuoden ajan täynnä mitä mielenkiintoisempia tapahtumia.

Tämän viikon esine on vanha upea matka-arkku. Tämän kaltaiset tasakantiset matka-arkut kehitettiin edeltäjiensä kuperakantisten tilalle, jotta saatiin arkut pinottua ja näin viemään vähemmän tilaa.

Nykyisin arkut ovat lähinnä sisustus- ja säilytysesineitä ja upeita sellaisia. Tämäkin arkku varmasti pitää sisällään monenmoisia tarinoita ja jännittäviä käänteitä matkojen varsilta.

 

 

    

 

 

 

Tilaa tuotenäytteitä