Keräilyn kohteena: FESTIVO-KYNTTILÄNJALAT

 

TIMO SARPANEVA – FESTIVO

 

 

Festivo, Timo Sarpanevan (1926-2006) Iittalalle suunnittelema designklassikko on saanut muotonsa suomalaisesta luonnosta.

Festivo on muottiin puristettu kynttilänjalka, sitä on valmistettu kahdeksaa eri kokoa. Kynttilänjalkojen korkeudet ovat 80, 120, 150, 180, 215, 245, 280 ja 315 mm, mutta useammin kuulee kysyttävän esimerkiksi kuusi solmuista Festivoa, eli kynttilänjalkaa, jossa keskellä on kuusi palluraa.

Festivo-sarja muodostui nopeasti hittituotteeksi ja siitä onkin tullut suomalainen jokakodin ikoni, joka on taas nykypäivänä noussut uuteen suosioon.

 

 

Timo Sarpaneva suunnitteli Festivon alkujaan Ahlström-yhtiön johtokunnan joululahjaksi vuonna 1966. Johtokunta tykästyi tuotteeseen niin kovasti, että kynttilänjalka otettiin tuotantoon heti seuraavana vuonna.

Rosopintainen jäälasi sai alkunsa kokeilujen tiimellyksessä vahingossa. Iittalan-tehtaan lasinpuhaltajat olivat oppineet siirtämään puunpinnan muotoja lasiesineisiin kaivertamalla esineen muodon leppämuotteihin, polttamalla sisäpinnan hiiltyneille halkeamille ja puhaltamalla lasimassan kostutettuihin muotteihin.

Tätä menetelmää testattiin myös käyttölasistoihin, mutta hiiltyneet puumuotit eivät kuitenkaan kestäneet sarjatuotantoa. Kokeilujen jälkeen muotit vaihdettiin epätasaisiksi kaiverretuiksi grafiitti- ja teräsmuoteiksi – ja näin kynttilänjalkaklassikko oli syntynyt.

 

 

 

 

 

6 vastausta artikkeliin ”Keräilyn kohteena: FESTIVO-KYNTTILÄNJALAT

  1. Päivi Heinovirta

    Näin sellaisen festivo jalan jossa vain kaksi solmua, mutta korkeus on kolmen solmun jalka. Solmut ylhäällä ja alhaalla, keskellä suora osa. Onko joku harvinaisuus?

  2. Ninni

    Minuakin kiinnostaisi tuo kahden solmun, missä suora osa välissä ja korkeus kuitenkin kolmen solmun. Onko vaan kakkoslaatua?

  3. laura

    neljäsolmuisen kanssa saman korkuinen kuvaamanne kynttilänjalka jossa solmut ovat vain ylä ja alapäässä, on juhlavuoden malli. Olisikohan valmistettu festivon 20v kunniaksi. Juhlamallin pohjassa on konekaiverrus vuosiluvuista

Kommentointi on suljettu.