Bongaa antiikkia uudesta Vares-elokuvasta

 

VARES – PAHAN SUUDELMA

 

(Kuva Solar Films)

 

Solar Films tuottaa yhteistyössä Turun kaupungin kanssa kuusi uutta Reijo Mäen romaaneihin perustuvaa pitkää Vares-elokuvaa. Nyt Turussa kuvataan ensimmäistä elokuvaa, joka on nimeltään Pahan suudelma, ensi-ilta 7. tammikuuta 2011. Antti Reini esittää pääosaa elokuvassa, jota kuvataan huhtikuun lopulta kesäkuulle. Antiikkiliike Wanha Elias pääsee pikkiriikkisen seuraamaan sivusta mielenkiintoista elokuvan tekoa, kuvausrekvisiitan lainauksen merkeissä. Antiikkia voi elokuvasta bongata ainakin Jussi Vareksen kodista ja hänen kantakapakastaan.

 

Jussi Vares (Antti Reini) kotonaan.    (Kuva Solar Films)

Kiihkeä naissuhde maustaa rikollista soppaa

Jussi Vares joutuu rintavan Lailan tiukkaan otteeseen eikä se helpota murhien selvittämistä.

Kesäinen Turku. Yksityisetsivä Jussi Vares tienaa leipänsä vähäpätöisillä varjostusjutuilla. Miehen elämä on vailla suuntaa.

Keskelle ankeaa arkea osuvat sentään novellikirjailija Luusalmen kirjanjulkistamisjuhlat.

Kaveriporukka juo itsensä totaaliseen tukkeeseen. Kotimatkalla humalainen Vares joutuu katutappeluun ja on vähällä päästä hengestään puolustaessaan kaveriaan Kyypakkausta.

Myös naisrintamalla alkaa tapahtua. Vares ajautuu suhteeseen naimisissa olevan rintavan Lailan kanssa, mutta hauskanpito loppuu lyhyeen. Laila ottaa Vareksen tiukasti hallitsevaan otteeseensa, eikä tilannetta helpota se että Vares päätyy tutkimaan Lailan sisaren Astan tyttären Kertun murhaa.

Vares ei haluaisi sotkea yksityiselämäänsä työkuvioihin, mutta Lailasta lisääntyvä kiinnijäämisen uhka on ainoastaan jännittävää.

 

(Juonitiivistelmä lainattu Solar Filmsin nettisivuilta)

 

Jussi Vareksen sänky